16.9.2010

Pasilan kirjasto

Siisteys & haju Heikohkoa tasoa. Kaikki on aika sotkuista ja melko nihkeä pisunderintuoksu.

Varustelu Pieni pönttökoppi, lavuaari ja kaksi kangasrullakonetta. Vessa on hyvin erikoisella tavalla suunniteltu: sen ulko-ovessa ei ole lukkoa, joten se on ikään kuin tarkoitettu monille, mutta silti siellä voi asioida ainoastaan yhdellä pöntöllä. Miksei lukkoa ole kirjaston ja vessan välissa vaan vessan sisällä olevassa välisermissä? Haluaako joku muka tulla välitilaan odottelemaan vuoroaan ja jakamaan vessassakäynnin äänimaisemaa? Hämmästystä sinkkuvessassa herättää myös päätös laittaa kaksi kuivausmasiinaa, mutta siitä nyt ei ainakaan haittaa ole.

Atmosfääri Vaikka tunnelma onkin kaikenlaisen käyttömukavuuden, erikoisisista suunnitteluratkaisuista seuranneiden kiusallisten sosiaalisten tilanteiden ja tuoksuttelun osalta nihkeä, niin kieltämättä asiointi on mukavampaa kun ennen: vessaan entisestään ahdistavamman ilmapiirin luoneista nistilampuista on nimittäin luovuttu. Toisaalta "sininen hetki" on myös tunnelmatekijä omalla tavallaan....

Muuta Tarrat ja tägit ilahduttavat jonkin verran, mutta niitä on sen verran vähän, ettei tunnelma kovin korkealle nouse.

Kokonaisuus **

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti