Siisteys & haju Mukiinmenevä, melko normaali. Hieman pissaisa, mutta voi pistää sen piikkiin, että edellinen kävijä oli jättänyt miehiseen tapaan yllätyksen pönttöön.
Varustelu Perustasoa oleva yhden pöntön ja yhden pisuaarin setti, miellyttävä pyöreä käsienpesuallas ja täysi saippuahässäkkä. Suurta miinusta kuitenkin erittäin akuutista tuulikoneesta eli ilmakuivaajasta, jonka äärellä seistyaan minuuttikaupalla kädet eivät varmasti ole kuivat, mutta jonka ansiosta kaikki käsien pesussa irtoutuneet bakteerit voi imailla suoraan hengitysilmasta.
Atmosfääri Yllättäen Hesen vessan tunnelma on kuitenkin puutteistakin huolimatta tavallista hampurilaispaikkaa parempi: toiletti on arkkitehtoonisesti kunnianhimoinen ja itse huojentamo on suorastaan geometrinen hienoine vinoine leikkauksineen. Seinien värikään ei ole itse asiassa yhtään hullumpi.
Muuta Ilman tuulikonetta vessalle voisi melkein antaa nelosen. Miellyttävän silauksen antoi erikoisuus, samaa laattaa olevat seinät ja lattia, jotka muodostavat koko ympäristöstä yhtenäisen pinnan.
Muuta Ilman tuulikonetta vessalle voisi melkein antaa nelosen. Miellyttävän silauksen antoi erikoisuus, samaa laattaa olevat seinät ja lattia, jotka muodostavat koko ympäristöstä yhtenäisen pinnan.
Kokonaisuus ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti